Tämä blogikirjoitus on Tiltin asiakastyöntekijä Hannan kirjoittama ja se on laadittu osana hänen opintojaan varhaisen tuen asiantuntijaksi (YAMK). Teksti yhdistää ammatillisen näkemyksen, käytännön työn kokemukset sekä kansainvälisen konferenssin herättämät ajatukset.
Konferenssi ja läheisten toipumispääoma
Toukokuussa 2025 osallistuin SNSUS-konferenssiin Oslossa työni puolesta. SNSUS (Stiftelsen Nordisk Samarbejde om Uproblematisk Spilbrug) kokoaa yhteen rahapelaamisen ja digipelien parissa työskenteleviä ammattilaisia eri Pohjoismaista. SNSUS 2025 -konferenssin teema oli The Emerging Gambling Generation: Is Prevention Keeping Up? Kolmipäiväinen tapahtuma sisälsi keynote-luentoja, rinnakkaissessioita, työpajoja ja paneelikeskusteluja. Aiheita käsiteltiin laajasti eri näkökulmista. Mukana oli tutkijoita, kokemusasiantuntijoita, ehkäisevän ja korjaavan työn ammattilaisia sekä viranomaisia. Tapahtuman tavoitteena oli lisätä ymmärrystä pelihaittojen moniulotteisuudesta ja jakaa ajankohtaista tietoa siitä, miten peliongelmia ehkäistään ja hoidetaan eri maissa.
Pidin konferenssissa englanninkielisen esityksen läheisten toipumispääomasta. Esityksessäni käsittelin sitä, millaiset tekijät voivat tukea henkilöä, jonka läheinen kamppailee rahapeliongelman kanssa, ja millä tavoin palvelut voivat näitä voimavaroja vahvistaa. Toipumispääoman käsite (recovery capital) viittaa niihin resursseihin, joita ihmisellä on käytettävissä oman toipumisensa edistymiseksi ja ylläpitämiseksi. Toin esiin myös käytännön esimerkkejä työstäni matalan kynnyksen, anonyymeissä palveluissa, joissa ei ole viranomaisyhteistyötä. Näissä palveluissa keskeistä on yksilön voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen. Esitykseni jälkeen käytiin keskustelua toipumisen tukemisen eri malleista ja maiden välisistä eroista.
Nuoret rahapelaajat ja sosiaalinen ulottuvuus
Yksi konferenssin kiinnostavimmista puheenvuoroista oli norjalaisen Helene Kirkebyn keynote-esitys, jossa hän esitteli tutkimustaan norjalaisten lukiolaisten rahapelaamisesta. Tutkimus nimeltään “Gambling spaces: socially motivated gambling in Danish upper-secondary school” tarkasteli nuorten pelaamista sosiaalisena ilmiönä. Kirkebyn tutkimuksessa nuoret pelasivat usein yhdessä, kaveriporukoissa, osana sosiaalista kanssakäymistä.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että nuoret eivät välttämättä pidä pelaamistaan ongelmallisena, vaikka siihen käytettäisiin paljon aikaa tai rahaa. Pelaaminen voi olla tapa viettää aikaa ryhmässä, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja kuulua joukkoon. Tämä asettaa haasteita varhaiselle puuttumiselle. Nuorten rahapelaaminen ei näyttäydy samalla tavalla kuin olemme tottuneet rahapeliongelman näkemään, sillä usein ongelmallisesti pelaava pelaa yksin ja salaa pelaamisensa. Rahapeliongelman haitat näkyvät yleensä talousvaikeuksina, mutta Kirkebyn mukaan tämä ei ole oikea tulokulma nuorten kohtaamiseen, sillä he tietävät ja hyväksyvät rahalliset tappiot.
Kirkebyn havainnot ovat ajankohtaisia myös Suomessa, jossa rahapelaamista koskeva lainsäädäntö on parhaillaan uudistumassa. Suunnitteilla oleva siirtymä lisenssijärjestelmään tarkoittaa, että rahapelimarkkinoita avataan kansainvälisille toimijoille nykyistä laajemmin. Tämä voi vaikuttaa nuorten pelaamiseen pelitarjonnan, mainonnan ja pelaamisen sosiaalisen hyväksyttävyyden kautta. On vaikea arvioida, miten uudistus käytännössä vaikuttaa nuorten pelaamiseen, mutta Kirkebyn tutkimus muistuttaa, että nuorten pelaamiseen vaikuttavat yksilön valintojen lisäksi ryhmädynamiikka ja ympäristö. Tämä korostaa varhaisen puuttumisen merkitystä kouluissa, nuorisotyössä ja sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Varhainen puuttuminen ja sosiaalisten suhteiden merkitys
Opiskelen parhaillani varhaisen tuen asiantuntijaksi (YAMK, sosionomi), ja Kirkebyn tutkimus liittyy tähän näkökulmaan selvästi. Varhaisen puuttumisen kannalta on tärkeää tunnistaa ilmiöt ajoissa ja ymmärtää niiden sosiaalinen konteksti. Pelkkä yksilön käyttäytymiseen keskittyminen ei riitä, jos ilmiö rakentuu ryhmässä hyväksytyille tavoille. Ammattilaisilta vaaditaan herkkyyttä huomata pelaamiseen liittyvät dynamiikat ja kykyä kohdata nuoret avoimella ja keskustelevalla otteella.
Kirkebyn esitys ja oma puheenvuoroni erosivat sisällöltään, mutta niissä oli yhteinen ydin: sosiaaliset suhteet voivat olla sekä riskitekijöitä että voimavaroja. Siinä missä läheisen toipumista tukee yhteys ja tuki, voivat samat tekijät ylläpitää nuoren pelaamista. Tämä muistuttaa siitä, että ilmiöiden ymmärtäminen edellyttää kokonaisvaltaista tarkastelua, jossa konteksti ja kokemus ovat olennaisia.
Konferenssi tarjosi mahdollisuuden tarkastella omaa työtä suhteessa kansainväliseen keskusteluun ja sai pohtimaan myös sitä, miten varhaisen tuen näkökulmaa voisi vahvistaa rahapelaamisen kentällä entisestään. Eri maiden asiantuntijat toivat esiin yhteisiä haasteita mutta myös erilaisia ratkaisuja. Tällainen vuoropuhelu tarjoaa arvokasta taustaa oman työn ja käytäntöjen kehittämiseen.
