Moni kantaa häpeää - miten sitä voisi lievittää?

16.5.2022

Häpeä on raskas kantamus. Se saa ihmisen piiloutumaan muilta. Häpeä myös mutkistaa asioita. Sen sijaan, että esimerkiksi pyytäisimme apua, piiloudumme häpeämme kanssa, ja sillä tavalla toisinaan myös asettaudumme avun ulottumattomiin.

Mikä auttaa häpeässä?

Miten tuosta ajoittain sietämättömältäkin tuntuvaa tunnetta voisi lievittää? Mikä on häpeän vastalääke? Häpeää voi lievittää myötätunto. Se että se nimetään ja kohdataan turvallisessa ilmapiirissä. Häpeää itsessäänkin voi hävetä, ja myös siitä on hyvä puhua.

Tiltissä puhumme usein häpeästä. Moni häpeää sitä, että on menettänyt hallinnan pelaamisen suhteen. Ongelmallisen pelaamisen myötä myös valehtelusta ja rahaongelmista on usein tullut arkipäivää kävijöidemme arjessa. Häpeä on usein lyhyessä ajassa monikertaistunut ongelmien kasvaessa.

Häpeä vaikeuttaa aitoa kohtaamista

Oikein suhteutettuna häpeä toimii eräänlaisena kompassina sosiaalisessa normistossa. Meillä on jokin kuva siitä, miten toimimalla voimme ansaita yhteisömme hyväksynnän. Liiallisena ja kroonistuneena häpeä voi kasvaa koskemaan koko henkilöämme, ja alamme uskoa, että mikäli todella olisimme avoimesti oma itsemme, meitä ei kuitenkaan hyväksyttäisi. Tällainen häpeä edesauttaa piiloutumista, mutta vaikeuttaa aitoa inhimillistä kohtaamista.

Häpeä voi olla merkittävä este toipumiselle

Häpeä helposti kuormittaa ja vangitsee toipumiseen tarvittavaa kapasiteettia. Kun häpeä on saatu väistymään, on helpompi puhua itse asiasta. Pelaamisesta ja pelihaitoista, sekä keinoista joilla ongelmallista tilannetta voisi lähteä purkamaan asia kerrallaan.

Tiltissä olemme halunneet luoda turvallisen tilan, jossa pelaamisesta voi puhua avoimesti ja luottamuksellisesti.

  • Tiltin toimintaan pääset mukaan tulemalla paikan päälle kahville Tiltin avoimiin oviin. Katso Tiltin avointen ovien aikataulu: Tiltin avoimet ovet
  • Kaipaatko syvällisemmin tietoa häpeästä? Kirjoittajan kirjavinkki aiheesta: Katja Myllyviita – Häpeän hoito (Duodecim 2020)

Teksti: Kikka – Kikka työskenteli Tiltissä asiakastyöntekijänä 08/21-05/22.

Artikkelikuva: Adobe Stock

Kirjoittaja Kikka

Luitko jo nämä?

11.1.2024

Pää täynnä rahapelaamista

Uusi vuosi on alkanut ja monet meistä tekevät itselleen lupauksia myös uuden elämän...
1.6.2023

Vankilatyö Satakunnan Tiltissä

Vankilassa ihmisellä voi olla aikaa hoitaa peliongelmaansa Satakunnan Tiltissä yhteistyö...
6.2.2023

Mitä tarkoittaa rahapeliongelmasta toipuminen?

Rahapeliongelmasta toipumiselle ei ole olemassa yksiselitteistä kaikille sopivaa määritelmää....